Hyvää joulua!

19.12.2024

Lämmin kiitos kaikista kuluneen vuoden kohtaamisista! 

Vuoden 2024 aikana Kuortinkartanossa on toteutettu lähes 700 osallistujalle yhteensä 27 vertaisviikonloppua, -lomaa ja leiriä eri teemoilla. Helsingissä  erilaisia vertais- ja virkistystapahtumia on järjestetty yli 20 kertaa, vuoden aikana on kokoontunut neljä vertaisryhmää ja tiistaikahveilla Taika-osastolla on lähes 450 vanhempaa saanut pienen hengähdystauon muita vanhempia tavaten. Lisäksi podcasteja ja webinaareja on toteutettu yhdeksällä eri teemalla. 

Yhteensä toiminnassa on ollut yli 2000 osallistujaa.

Kaiken toiminnan mahdollistavat potilasperheiden oma aktiivisuus sekä vapaaehtoisten, ammattilaisten ja kumppaneiden merkittävä panostus. Olemmekin kiitollisia kaikesta potilasperheiden tueksi annetusta ajasta ja resurssista!

Toiveikkaasti ja positiivisin ajatuksin katsomme tulevaan vuoteen ja tarjoamme lapsisyöpäperheille monipuolista vertaistukea, tietoa ja ilon pilkahduksia elämään myös vuonna 2025.

Rauhallista joulua ja hyvää uutta vuotta!

Kuvat: TeaVisuals

Kympin Lasten toimisto on kiinni 23.12 - 29.12.2024.

Kiireellisissä asioissa, ota yhteys puhelimitse toiminnanjohtaja Anu Tikkaan, p. 0442441711

Vastaa toimintakyselyymme ja vaikuta!

Me Kympin Lapsissa haluamme, että jokainen potilasperhe saa laadukasta vertaistukea. Haluamme vahvistaa koko perheen jaksamista ja hyvinvointia lapsen syöpähoitojen aikana ja niiden jälkeen.

Parhaiten voimme onnistua siinä kuuntelemalla potilasperheitä.

Kerro siis toiveesi ja fiiliksesi seuraavaksi!