Sydämellinen kiitos, Mirja!

Teksti:Hanna-Mari Bennick
Edit: Merja Salo

40 vuotta Mirja Pyykön A-Raportti: Osasto 10 -ohjelmasta

Sydämellinen kiitos, Mirja!

31.1.1982 ensiesityksensä televisiossa saanut Mirja Pyykön A-Raportti: Osasto 10 toi päivänvaloon lasten syöpäosaston onnettomat olot. Ohjelman jälkeen käynnistetty kansalaiskeräys ylitti kaikki odotukset ja HYKSin lapsisyöpäpotilaiden vanhemmat ja ystävät ry:n (nykyisin Kympin Lapset) toiminta sai alkunsa.

Kun toimittaja Mirja Pyykkö avasi kahdelta leukemialapsen äidiltä saamansa kirjeen 40 vuotta sitten, hänen silmänsä avautuivat lasten syöpähoidon karuun todellisuuteen.

”Olin kesälomalla ja luin kirjeen soutuveneessä. Kirje pysäytti todella”, muistelee Mirja Pyykkö nyt 40 vuotta myöhemmin.

Kirjeessä äidit pyysivät, että Pyykkö kiinnittäisi A-Raportti-ohjelmassaan huomiota lasten syöpäosaston, osasto 10:n puutteisiin. Aikuisten leukemiaosastolla asiat olivat 1980-luvulla kunnossa: vakanssit ja laitteet ajan tasalla, mutta lasten syöpäosastolla tilanne Suomessa oli se, että 500 leukemialapsipotilaasta pystyttiin parantamaan vain 150, vastaavan luvun ollessa 400 muualla Euroopassa.

”Pohdin, osaanko tehdä ohjelmaa noin hauraasta, tärkeästä ja koskettavasta asiasta. Tiesin kuitenkin heti, että totta kai se tehdään!” Mirja jatkaa.

Pyykkö otti yhteyttä ylilääkäri Niilo Hallmaniin, joka totesi yrittäneensä kaikkensa osaston puolesta, mutta toki tämäkin olisi vielä yritettävä. Ohjelman teko osasto 10:llä alkoi Mirja Pyykön, ylilääkäri Niilo Hallmanin sekä leukemian hoitoon Yhdysvalloissa erikoistuneen tohtori Martti Siimeksen kanssa.

”Siimes oli aluksi vähän skeptinen. Hänellä oli liikaa kokemuksia julkisuudesta, joka ei kuitenkaan ollut johtanut mihinkään. Lupasin tehdä parhaani, ja yhteistyö alkoi. Sovittiin, että seuraan pari viikkoa elämää osasto 10:llä ja vasta sen jälkeen tulee kuvausryhmä kuvioihin mukaan”, Mirja jatkaa.

A-Raportti: Osasto 10 esitettiin televisiossa 31.1.1982. Miltä tuntui se huomio, jonka ohjelma saavutti?

”Mikään ei ohjelman teossa ole yllättänyt yhtä paljon. Tohtori Siimes oli kiinnostunut ohjelman teosta siinä määrin, että halusi tulla leikkaamoon katsomaan ohjelman koostamista. Illan pimetessä seisoimme Pasilan parkkipaikalla, jossa Siimes kysäisi, johtaisiko tämäkään ohjelma mihinkään. En ollut yhtään varma asiasta, mutta sanoin varovasti, että joku varmasti kirjoittaisi asiasta yleisönosastoon. Kun ohjelma sunnuntai-iltana sitten esitettiin tv:ssä, soi puhelin sen jälkeen kuukausikaupalla”, Pyykkö muistelee.

Pienistä puroista suuria virtoja

Dokumentin nähtyään, heti seuraavana aamuna uimaopettajat Tauno ”Taukka” Taleva, Jussi Pesola ja Esa Suominen päättivät järjestää keräyksen syöpälasten hyväksi. Ikänsä lasten kanssa työtä tehneille uimaopettajille motiivina rahankeräykselle oli ajatus, että ”jos jotain voi tehdä, niin tehdään se”.

”Kauhistuin, kun siitä kertoivat, sillä keräyslupaa ei ollut. Iltapäivälehdet povasivat vuosien vankeutta laittoman keräyksen vuoksi. Sisäasiainministeri Johannes Koikkalainen vastasi illalla puheluuni ja järjesti seuraavana päivänä palaverin, jossa keräys sai laillisen luvan. Iäkkäät ihmiset matkustivat satoja kilometrejä junalla Helsinkiin lahjoittaakseen lasten syöpäosastolle rahaa paikan päällä pääkaupungissa, jossa rahan perillemeno oli heidän mielestään varmempaa kuin kotipitäjästä käsin. Vapaaehtoiset järjestivät myyjäisiä, mannekiininäytöksiä, firmat lahjoittivat joululahjarahansa.”

A-Raportti: Osasto 10 herätti suomalaiset ja ohjelmaa seurannut kansalaiskeräys ylitti kaikki odotukset ja suurimmatkin arviot.

”Olimme ilmoittaneet keräyskohteeksi 50 000 markan hintaisen laitteen hankkimisen osastolle, pidimme tuon summan keräämistä realistisena tavoitteena”, Pyykkö muistelee.

Kolmen kuukauden aikana keräys tuotti yli 3,6 miljoonaa markkaa. Myös Suomen silmäätekevät kiinnostuivat, muun muassa rouva Tellervo Koivisto teki ensimmäisen vierailunsa presidentin puolisona osasto 10:lle vauhdittaen osaston remontoimista ajanmukaiseksi.

Porttikielto

Imagoteollisuus oli Suomessa melko uutta ja imagon säilyttäminen oli tärkeämpää kuin todellisuus. Viisi kansanedustajaa teki osaston puuttuvista resursseista eduskuntakyselyn, myös ne, jotka aiemmin olivat äänestäneet määrärahoja vastaan. Kun kutsua uudistetun osaston avajaisiin ei tullut, sanoi Pyykkö soitteleville toimittajille olevansa flunssan vuoksi estynyt.

”En kehdannut myöntää kutsun puuttuvan. Hoitajat kutsuivat minut myöhemmin katsomaan osastoa ja 15 minuutin osastopiipahduksen jälkeen seuraavana aamuna soi puhelin ja osaston uusi ylilääkäri Jaakko Perheentupa ilmoitti porttikiellostani osastolle. ”Olette tahrannut sairaalan maineen.” Myös seurantaohjelmaa tehdessäni törmäsin silloisen HYKSin liittohallituksen puheenjohtajan todelliseen mielipiteeseen, jonka hän ilmaisi haastattelun jälkeen: ’Leukemiaan sairastuneiden lasten hoitaminen on pelkkää rahan haaskausta, heistä ei koskaan tule tälle yhteiskunnalle veronmaksajia, toimittaja Pyykkö.’ Tämän hän lausui sen jälkeen, kun oli varmistanut, että kuvausryhmä mikrofoneineen oli varmasti poistunut.”

Lämpimiä muistoja ja elämänohjeita

Pyykön muistoissa osastolla vietetyt viikot koskettivat syvältä. Aamukokouksia, joissa pyyhkäistiin silmäkulmia huonojen uutisten jälkeen. Urheutta, jolla hoitajat tekivät työtään lähtemättä helpompiin hommiin. Lasten usko elämään, vanhempien ja henkilökunnan jaksaminen ja avuliaisuus myös ohjelmantekijöitä kohtaan. Muistoihin nousee myös yksittäiset kohtaamiset pienten potilaiden kanssa.

”Vein pientä, parantumattoman syöpäennusteen saanutta lasta röntgeniin. Kuuntelin hänen haaveitaan koiranpennusta, kun kotiin päästäisiin. Toivoa ei ollut, mutta mietittiin kuitenkin rotua. Ihme tapahtui; hän oli toinen ohjelman lapsipotilaista, joka pelastui.”

Yksi osaston ulkopuolinen tapahtuma muutti Pyykön ajattelua paljon.

”Tamperelainen lasten syöpäosaston hoitaja sanoi tv-ohjelmassa tuolloin, että oli kiintynyt paljon pieneen lapsipotilaaseensa, jonka elämälle oli arvioitu enää pari päivää aikaa. Kun lapsi huomasi hoitajansa viipyilevän surullisena, poika oli lohduttanut hoitajaa sanomalla: ’Hei, jotakin sinusta jää minuun ja minusta sinuun.’ Paras ohje elämälle, jonka olen kuullut. Muutahan me emme voi jättää toinen toisellemme kuin jäljen.”

Mirja Pyykön terveiset Kympin Lapsille:

Omasta puolestani voin kertoa, että odotin ohjelmaa tehdessäni toista lastani. Olin luvannut Siimekselle, että puhelin ei öisin soi, kun poden näkemisen tuskaa. En soitellut. Nyt, kun omat neljä lastenlastani ovat pieniä eikä työn vaatimaa ulkopuolisuuden asennetta enää ole, muistot kympiltä ovat kipeät. Niin kipeät, että niitä mielellään siirtää huomiseen, ehkä silloin on vahvempi päivä. Lapsipotilaiden ja heidän vanhempiensa arjen ymmärtää parhaiten se, joka on – tavalla tai toisella – ollut heidän arjessaan läsnä. Tai kuka tahansa, joka ajattelee sydämellään. Yhdistyksen vanhoille ja uusille jäsenille toivon jaksamisen ja ymmärtämisen jatkuvuutta. Toivotan sydämestäni onnea ja jaksamista työlle, jota teette.

Kympin Lapset -yhdistykselle on tulvinut kiitoksia välitettäväksi Mirjalle näin dokumentin 40-vuotispäivän kunniaksi sekä nykyisiltä että entisiltä syöpälapsilta ja heidän perheiltään. 

(Kuortinkartano, joka useissa terveisissä mainitaan, on kansalaiskeräyksen keräysvaroilla hankittu virkistys- ja lomapaikka potilasperheille.)

”Sairastuin leukemiaan 1987. Osasto10:llä oli kaikki uutta, kun minä sinne jouduin. Minulla oli 80 % syöpäsoluja, kun tauti todettiin, mitään ennustetta ei annettu. Kuortinkartanon toiminnassa olin mukana 10 vuotta hoitojen jälkeen. Eli kyllä sanoisin, että melkoisen isoista vaikutuksista puhutaan, mitä yksi dokumentti sai aikaan”, kiittelee Pasi Marttonen Kotkasta.

”Saa olla sydämestään kiitollinen Mirja Pyykön työstä, jolla hän teki osasto 10:n näkyväksi. Itse sairastuin vuonna 1984, jolloin Kuortinkartano oli jo olemassa. Siellä oli nuoren helppo olla mukana; äärimmäisen hyvää vertaistukea sairastuneelle ja lähipiirille”, jatkaa Sabrina Siltanen.

”Mirjalle iso kiitos siitä, kun hän silloin aikanaan otti niiden kahden äidin hädän ja sanat korviinsa ja teki ohjelman osasto 10:n lapsista. Myös Tauno ”Taukka” Talevalle, Jussi Pesolalle ja Esa Suomiselle: Kiitos siitä, miten juttu jatkui ohjelmasta seuraavana päivänä keräyksellä ja siitä eteenpäin. Muistan, kun meidät haettiin osaston leikkihuoneesta todistamaan yhdistyksen perustamista ja miettimään, miten syöpälapsia voitaisiin näillä kerätyillä varoilla parhaiten auttaa. Paljon on mahtunut vuosiin sen jälkeen tähän päivään asti. Olemme sisareni Miran kanssa elämämme velkaa Mirjalle ja näille uimavalvojille”, toteaa Sari Talja.

”On ainutlaatuista, että Mirjan dokumentti on vaikuttanut näin merkittävästi ja suoraan satojen perheiden ja lasten elämään. Itse sairastuin vuonna 1983, ja pääsin onneksi kokeilemaan uusia hoitomuotoja keräyksen johdosta. Se pelasti minut ja monet ystävistäni. Se hyvän määrä, mikä tästä dokumentista on lähtenyt liikkeelle, on suorastaan tajunnanräjäyttävää. Vaikka me ’vanhat’ syöpälapset ja -nuoret olemme kulkeneet vähän vaikeamman polun aikuisuuteen, Mirjan dokumentti on mahdollistanut meille elämänmittaisen vertaistuen puhumattakaan erinomaisesta hoidosta. Olemme kaikki Mirjalle, Taukalle, Jussille ja Esalle suuressa kiitollisuuden velassa”, päättää Kirsi Melvola-Georgakarakos.

”Näin vaikuttavan hyväntekeväisyyden vyöryn ja suoraan satojen, ellei tuhansien suomalaisten elämään vaikuttavan teon aikaansaaminen on jotain aivan erityistä. Kympin Lapset -yhdistyksen puolesta haluan kiittää Mirja Pyykköä lapsisyöpäpotilaiden hyväksi tekemästä työstä. Kympin Lapset jatkaa tätä tärkeää työtä. Kuortinkartano on tarjonnut 40 vuotta paikan lapsisyöpäpotilaille ja heidän perheilleen. Tavoitteenamme on tarjota kaikille lapsisyöpäpotilaille parasta mahdollista vertaistukea myös seuraavat 40 vuotta. Kartanoa kunnostetaan talkoovoimin ja lahjoitukset ovat edelleen hyvin tervetulleita”, sanoittaa Anu Tikka, Kympin Lasten toiminnanjohtaja, sydämellisiä kiitoksiaan Mirjalle.

(Terveiset kokosi Kirsi Melvola-Georgakarakos)