Milo, 8 vuotta
Milo sairastui leukemiaan 5-vuotiaana. Hänellä oli toista kertaa kova kuume viikon sisällä ilman oireita. Kun mittasin kuumetta, huomasin, että hänen ikenensä olivat valkoiset.
Saimme lähetteen Uuteen Lastensairaalaan. Milolta otettiin verikokeita, vatsan ultra ja selkäydinnäyte, joiden perusteella tuli diagnoosi. Lääkäri sanoi: ”Sulla taisikin olla jo aavistus.”
Syöpähoidot kestivät 2,5 vuotta. Milo sai hoitojen aikana yhdestä lääkkeestä haimatulehduksen ja joutui tehohoitoon. Lääkärin mukaan hän olisi kuollut siihen, jos hän olisi ollut aikuinen.
Milo ei koskaan pelännyt, että hän kuolisi. Hän ajatteli, että nämä jutut vaan tehdään ja sitten paranee. Se toi hänen olemiseensa keveyttä. Kovista hoidoista huolimatta Milo pitää sairaalaa onnellisena paikkana. Meistä pidettiin hyvää huolta, ja hoitajat olivat valopisaroitamme.
Milon tekevät iloiseksi kaverit, pelaaminen, koiran kanssa leikkiminen, musiikki, perhe ja korvapuustit. Pokemonin avulla hän lähti ensin kävelemään pitkin sairaalan käytäviä. Sitten ulkoilimme niin, että minä juoksin, Milo istui juoksurattaissa ja metsästi Pokemonia. Tulevaisuudessa Milo haluaisi olla ammatikseen tietokonepelaaja.
Milon sairastuessa hänen isoveljensä sairastui vaikeaan masennukseen ja korona levisi Suomeen. Siinä vaiheessa uusioperheemme päätyi avioeroon. Kaikki kuvitelmat siitä, mitä tarvitaan onneen, menivät uusiksi. Onnen aiheita voi olla vaikeassakin elämäntilanteessa, sairauden keskellä.
On tärkeää pitää mielenterveydestään huolta sekä yrittää löytää ilon ja kiitollisuuden aiheita jokaisesta päivästä. Siten on helpompi selvitä hetki kerrallaan, päivä kerrallaan.
– Milon äiti Heidi
